Toiminta‎ > ‎

Tekniikkasukellus

Jyväskylän Delfiinit on myös aktiivinen tekniikkasukellusseura.  Tulemalla mukaan, pääset näkemään mitä tekniikkasukellus on ja miten siinä pääsee alkuun. Polku tekniikasukelluksen maailmaan menee yleensä kutakuinkin seuraavasti.

Matalilla (alle 30m) sukelluksilla suoranousaikaa ensin pidennetään lisäämällä sukelluskaasuun happea (osallistu seuran nitrox -kurssille!). Kun halutaan olla "selvin päin" keskisyvillä 30-60 metrin sukelluksilla, niin selkäkaasuun lisätään heliumia, joka vähentää narkoosia. Suoranousurajoistakaan ei tarvitse enää tässä vaiheessa välittää, koska dekompressiota nopeuttavat kaasuseokset tulevat tutuiksi (osallistu seuran  advanced nitrox / advanced recreational trimix / normoxic trimix -kursseille).

Sitten kun osaaminen ja asenne ovat vaaditulla tasolla ja halutaan tehdä syviä sukelluksia (60-100m), niin kaasuun lisätään enemmän heliumia. Syvyyshumalalan eliminoinnin lisäksi saadaan myös hapen osapaine (ja mahdollisen happimyrkytyksen mahdollisuus) alemmas.

Halutessasi voit siis kouluttautua seuramme kautta luolasukeltamisesta seoskaasusukeltamiseen, aina full cave / full trimix -tasolle saakka. Pääset turvallisesti sukeltamaan Jyväskylän/Päijänteen Rappukallion pohjalle (~100m), ja ennen kaikkea pintaudut sukellukseltasi turvallisesti.

Koulutuksen lisäksi, seuramme jäsenet saavat luokituksensa puitteissa myös yleisimpiä tekniikkasukelluksessa tarvittavia kaasuja (nitrox, happi, trimix, argon...).  Kaasuista on lisää myöhempänä näillä sivuilla.

Lisätietoja saat koulutusvastaavalta.

Mitä sitten on tekniikkasukellus?

Syvyys, nitrox tai tuplatankit eivät ole mikään määre tekniikkasukellukselle.

Tekniikkasukellus on sukellusta, jossa olosuhteiden vuoksi tarvitaan virkistyssukelluksesta poikkeavia erikoislaitteistoja, koulutusta ja erikoistekniikoita.          

Erikoislaitteisto voi olla esimerkiksi kahdennettu/varmennettu laitteisto tai vaikka lisäsäiliöt sukelluskaasuille. Lisäsäiliöt voivat olla "dekosäiliöitä", joissa kuljetetaan dekompressiopysähdyksiä varten tarvittavia rikkaita happiseoksia, tai vaikka puhdasta happea. "Stage-säiliöt" ovat taas säiliöitä, jotka sisältävät itse sukelluksen aikana tarvittavaa kaasua. Stage-säiliöitä kuljetetaan mukana sukelluksen ajan, tai niitä voi jättää reitin varrelle, josta ne otetaan esimerkiksi paluumatkalla kyytiin ja käyttöön.

Koulutusta tarvitaan tietysti lisää, kun selässä kannettava arsenaali kasvaa ja mukaan tulee muitakin hengityskaasuja kuin ilma (esimerkiksi ilma/helium -seokset kuten trimix, tai edellä mainitut happirikkaat dekompressiokaasut). Koulutus ja erikoistekniikat ovat avainasemassa, kun sukelletaan paikkoihin, joista ei ole suoraa pääsyä pintaan - esimerkiksi luoliin tai jään alle.

Tekniikkasukelluksessa suora pintaan nousu tai painojen pudotus hätätilanteessa ei ole aina vaihtoehto. Ellei yläpuolella ole jäätä tai kalliota, niin rajan muodostaa todennäköisesti virtuaalinen dekompressiokatto.

Vaikka tekniikkasukeltamisessakin sukelletaan pareittain tai ryhmissä, niin kullakin sukeltajalla tulee olla itsenäinen varasuunnitelma ja sen edellyttämät taidot ja varusteet mahdollisiin ongelmatilanteisiin. Ongelmatilanteessa tukeutuminen sukellusparin tai -tiimin varusteisiin tai hengityskaasuihin pitäisi olla vasta toissijainen vaihtoehto. Erään filosofian mukaan, vaikka sukellus onkin "pari- tai ryhmätyöskentelyä", niin tekniikkasukelluksessa millekään sukellukselle ei tuli lähteä edes parin kanssa, ellei kokemus/tietotaito/itseluottamus ole sillä tasolla ettei samasta sukelluksesta pystyisi suoriutumaan yksin.

Samalla kun tekniikkasukelluksessa exploroitavien paikkojen kirjo kasvaa, niin myös riskit kasvavat progressiivisesti. Koulutuksen ja osaamisen pitää olla 100% varmaa. Oikein tehtynä (koulutus, varusteet, asenne, omien rajojen tuntemus fyysisesti ja mentaalisesti) on tekniikkasukellus turvallista ja tarjoaa elämyksiä, joista vain harva pääsee osalliseksi.

Varusteet

Tekniikkasukelluksessa laitekokoonpano poikkeaa paljolti siitä, mitä se on virkistyssukelluksessa. Kaikki olennaiset laitteet ovat minimissään kahdennettuja. Osa laitteista on moninkertaisesti varmennettu silloin, kun sukelletaan tilassa, josta ei ole suoraa pääsyä pintaan (luolat, jään alle sukellus). Olennaista on myös olla ottamatta mukaan sellaista, jota ei sukelluksen aikana tarvitse.

Kahdennetut säiliöt eli "tuplat", alentajat ja annostajat ovat näkyvin varuste. Molempien säiliöiden yhteenlaskettu kaasuvarasto on sukeltajan käytössä riippumatta siitä, kummasta annostajasta hengitetään - kummassakin säiliössä on oma oma alentajansa ja annostajansa.

Toisen alentajan, tai annostajan mennessä epäkuntoon (tai vaikka jäätyessä), pulloventtiili suljetaan mutta koko kaasureservi on edelleen käytössä toisen alentajan ja annostajan kautta. Kaasu virtaa välisillan kautta suljetusta säiliöstä. Venttiilin sulkeminen säiliöstä, jossa epäkunnossa oleva alentaja on, ei sulje säiliötä vain ainoastaan kaasun kulun säiliöstä alentajaan. Siinä epätodennäköisessä, mutta mahdollisessa tapauksessa että toinen säiliö, sen O-rengas tms hajoaa, on säiliöt mahdollista eristää toisistaan kokonaan. Tällöin on aina puolet jäljellä olevasta kaasusta pelastettavissa.  

Yleisin koko tuplasäiliöillä on 2x12L / 232 baria (kuvassa oikealla). Saatavilla on myös isompia säiliöitä, esim 2x15, 2x18 ja 2x20. Matkan pidentyessä kannattaa harkita myös stage-säiliöiden käyttöä. Ne voi ottaa käyttöön tarvittaessa, eikä niitä tarvitse kantaa mukana koko sukelluksen ajan. Tämä tietysti edellyttää sukellusta, jossa meno- ja paluureitit ovat samat, kuten esimerkiksi luolasukelluksessa. Toki tietysti luollassakin voidaan mennä yhdestä kolosta sisään ja tulla toisesta ulos.

Säiliöiden hankinnan yhteydessä ei kannata tinkiä pantojen leveydessä. Leveämmät pannat sitovat paketin tiukasti yhteen ja eliminoivat liikkeestä johtuvaa kulumista ja laiterikkoja. Myös isommat kuminupit helpottava säiliöiden avaamista ja sulkemista veden alla. Lisäksi, kovamuoviset nupit voivat hajota helpommin jäätävissä olosuhteissa tai iskun kohdistuessa, kun taas pehmeämmät kumiset ovat elastisemmat alle nollassa asteessa.



Alla olevassa kuvassa näkyy alentajien sijoitus kahdennetussa järjestelmässä. Kaikki alentajista lähtevät letkut osoittavat alaspäin, minimoiden veden aiheuttaman vastuksen ja vähentäen kiinnijäämisen mahdollisuutta ahtaissa paikoissa. Kun mennään todella ahtaisiin paikkoihin, niin yleinen kokoonpano on "side-mount", jossa kaasusäiliöt ovat sukeltajan molemmilla kyljillä.

 



Oikean puoleisessa alentajassa on kiinni sekä wingsin matalapaineletku, että toisen annostajan pitkä (~210 cm) letku. Vasemmassa alentajassa on kiinni lyhyen letkun päässä oleva vara-annostaja, painemittari ja mahdollinen pukukaasun matalapaineletku (ellei käytetä erillistä pukukaasusäiliötä).

Sukeltaja hengittää sukelluksen aikana pitkän letkun päässä olevasta annostajasta. Mahdollisessa kaasunjakotilanteessa sukeltaja antaa kaasua tarvitsevalla sukeltajalle pitkän letkun päässä olevan annostajan omasta suustaan ja siirtyy itse käyttämään lyhyen letkun päässä olevaa vara-annostajaa. Täten varmistetaan että kaasua tarvitseva sukeltaja saa varmasti toimivan annostajan. Pitkä letku mahdollistaa myös etenemisen tarvittaessa vaikka peräkkäin samalla, kun kaasua jaetaan. Sukeltajan vara-annostin on lyhyen letkun päässä ja kiinnitetty niskan ympäri silikoniletkulla siten, että sen voi tarvittaessa poimia suuhunsa vaikka ilman käsiä.




Tuplasäiliöt kiinnitetään pulteilla kiinni selkälevyyn.  Selkälevy on pala teräspeltiä, joka on reiitetty sopivista paikoista. Selkälevy ja siihen liitetty katkeamaton (=soljeton) hihnasto ovat lähes särkymätön konstruktio. Olkahihnoissa on kaksi D-lenkkiä valojen ja lisäsäiliöiden yms kiinnitykseen. Lantiovyössä on lisää D-lenkkejä lisäsäiliöiden toiseen kiinnityshakaan, narukeloille jne.




Selkälevyn ja säiliöiden väliin sijoittuu wings, joka toimii tasapainotusliivin tavoin. Wingsin rikkoutuessa nostetta voidaan edelleen säätää puvulla ja päin vastoin. 



Jos selkäkaasuna on heliumia sisältävää kaasua, kuten trimixiä, ei sitä ole järkevää käyttää puvun täyttöön

Kun sukellettaessa kaasu kulkee paineenalentajan kautta, syntyy rajussa paineen laskussa suuri adiabaattinen lämpötilan aleneminen. Tämä kylmä kaasu menee keuhkoihin ja matkalla lämpenee nielussa. Jos kaasussa on paljon heliumia, johtuu siihen kehosta lämpöä tehokkaasti ja se lämpenee nopeammin kuin hidas kaasu (esim. paineilma) ja tästä syystä se tuntuu paljon kylmemmältä hengitettäessä. Tämä saattaa kasvattaa lämmönhukkaa, vaikka periaatteessa korkea heliumpitoisuus pitää kaasun massan pienenä ja sen lämmittämiseen tarvittavan kokonaisenergian pienempänä kuin paineilmalla.

Lisäksi, mitä enemmän heliumia, sitä kuivempaa kaasu on ja sitä enemmän se imee kosteutta sukeltajan ylähengitysteistä. Tämä saattaa myös jäähdyttää elimistöä enemmän kuin esimerkiksi paineiilma. Helium kaasuna on höyrystetty kryogeenisesta nestemäisestä heliumista, eikä pullotettuna siis sisällä juuri lainkaan kosteutta. Tämä vaje korvataan imemällä se kosteus elimistöstä. Paineilma sisältää vielä aika paljon kosteutta kompressorin vedenpoiston jälkeenkin.

Mutta, takaisin asiaan... Lämpö virtaa aina lämpimästä kylmempään, joko johtumalla tai säteilemällä. Puvussa tilanne on se, että pukukaasuna helium johtaa lämmön todella tehokkaasti lämpimämmästä kehosta kylmempiä puvun ulkopintoja kohden, toisin kuin hidas Argon, jossa lämpö ei siis johdu heliumin kaltaisesti. Siksi heliumia ei voi laittaa pukuun edes tropiikissa

Täten siis teknikkasukelluksessa erillinen pukukaasusäiliö on perusteltu. Pukukaasusäiliössä käytetään yleisesti argonia, joka johtaa huonosti lämpöä. Myös tavallinen paineilma on trimixiä parempaa. Pukukaasusäiliö kiinnitetään esim pannoilla selkälevyyn.

Lisätietoa saat esimerkiksi advanced nitrox tai trimix -kursseilla. 



Maskiksi käy mikä tahansa omaan naamaan sopiva malli. Pienitilavuuksiset, silikonista tehdyt mallit ovat sekä helppoja tyhjentää, että vievät pienen tilan kuivapuvun varamaskina. Onhan sinulla varamaski, onhan...?




Räpylät ovat usein mallia "jetfin", joko aidot tai kopiot. Tätä räpylää ei saa rikki millään. Jousiremmit helpottavat pukemista ja riisumista. 



Kuivapuvun hanskoja löytyy useita eri malleja ja kiinnitystapoja. Puvussa olevat kiinteät hanskat ovat joillekin paras vaihtoehto, toiset taas ovat havainneet  pikakiinnitteiset (Si-Tec) hanskat parhaiksi. Olen olemassa myös hanskoja, jotka vedetään suoraan niiden kanssa yhteensopivien mansettien päälle (Viking). Hanskoja on saatavana kaikenmallisia, rukkasista viisisormisiin malliin. Hanskat ovat helppo pukea ja riisua ja "liitos" on 100% vesitiivis.



Poiju kuuluu myös tekniikkasukeltajan varusteisiin. Poiju täytetään uloshengitysilmalla halutussa syvyydessä ja ammutaan pintaan yleensä muutama metri ennen ensimmäistä dekostoppia tai muutoin sovitusti. Poiju kiinnitetään veden alla joko spooliin (pieni narukela) tai reeliin.


Poijulla on monta käyttötarkoitusta, se helpottaa dekompression tekemistä ja pysymistä tietyssä syvyydessä, se voi toimia sovittuna (hätä)merkkinä pintamiehistölle, tai ylimääräisenä hätänosteenhallintavälineenä esimerkiksi puvun ja wingsin hajotessa.

Kuten hanskat, niin myös poiju on kulutustavaraa eikä kestä ikuisesti. Saatavilla on malleja, jotka ovat alapäästään täysin avoimia ja myös ilman sisällään pitäviä - poistoventtiilillä varustettuja malleja.


Leikkuuvälineitä eri tarkoituksiin. Punainen line-cutter katkoo helposti siimaa ja narua. Isommilla Fiskarsin puutarhasaksilla menee tarvittaessa vaijerikin poikki.

 


Narukeloja eri tarkoituksiin. Punainen on primary-reel, jossa on narua enemmän ja sopii esimerkiksi luolakäyttöön. Pienempi sininen sopii varareeliksi, tai vaikka poijun ampumiseen.



 Jos veden alle tarvitsee viedä (tai siellä tarvitsee tehdä) muistiinpanoja, niin wetnotes on tähän sopiva vaihtoehto. Vihko ja paperi ovat vedenkestäviä ja kirjoitus onnistuu tavallisella lyijykynällä. Wetnotesit mahdollistavat kommunikoinnin myös silloin, kun asia ei selviä kasi- ja valomerkeillä.

 



Suomen vedet ovat pääsääntöisesti tummia, eikä valoa ole koskaan liikaa. Markkinoilla on laaja kirjo eri malleja ledeistä hideihin ja kullakin tekniikalla on haittansa ja etunsa. HID-valot ovat päävaloina yleisiä. 24 wattinen HID vastaa valoteholtaan noin 100W halogeeniä. Varavaloina ovat yleisiä alumiinirunkoiset led-valot.



Kun sukellukset kasvavat pituutta horisontaalisesti tai vertikaalisesti (kiven sisässä) muuttuvat ne dekompressiosukelluksiksi, eikä suoraa pintaannousumahdollisuutta ole. Dekompressiota voi nopeuttaa pääsääntöisesti enemmän happea sisältävillä kaasuilla, tai vaikka puhtaalla hapella. Tämän lisäksi voi olla syytä kantaa mukanaan stage-kannuja, joissa on sukelluksen aikana tarvittavaa kaasua. Näitä kannuja jätetään matkan varrelle ja otetaan suunnitellusti (paluu)matkalla käyttöön.

Säiliöt kiinnitetään hakasilla wingsin hihnastossa oleviin D-lenkkeihin.

Deko- ja stagekannut ovat pääsääntöisesti alumiinia, niiden vähäisen painon vuoksi. Alla alukannuja eri tarkoituksiin. Pienempi, 7 litran säiliö toimii dekokaasusäiliönä ja sisältää puhdasta happea. Isompi 11 litran säiliö sopii myös dekokaasun säiliöksi tai stage-säiliöksi.

Ellei kaikkia sukelluksessa tarvitsemiaan kaasuja osta valmiina kaupasta (epätodennäköistä, koska saatavuus on huono ja hinnat pilvissä), tarvitaan kaasujen siirtoon varastosäiliöistä sukelluskannuihin oma systeeminsä. Alla esimerkki vippiletkusta, jolla saa siirrettyä kaasua sukellussäiliöihin haluamansa litra/bar -määrän. Vippi on varustettu digitaalisella painemittarilla ja sovitteilla happi- ja helium-säiliöihin.

Kaasujen sekoittamien on tarkkaa ja vaatii aina oman koulutuksensa. 




Sukelluskaasujen analysointiin tarvitaan omat analysaattorinsa. Näitä on erikseen hapelle ja heliumille. Happianalysaattori ei ole rakenteeltaan jännitemittaria kummoisempi ja ohjeita sellaisten valmistukseen löytää helposti netistä. Analysaattoriin kytkettävä happisensori on mittarin kriittinen osa ja uusittava parin vuoden välein.


Alla itse tehty happianalysaattori, joka sopii kytkettäväksi sekä jatkuvaan kompressorin sekoitusjärjestelmään että suoraan seoksen mittaamiseen sukellussäiliöstä. 



Tekniikkasukelluskaasut

Argon (Ar)

Argon ei ole hengitettävä kaasu. Argon on ominaisuuksiltaan huonosti lämpöä johtava, joten sen käyttö rajoittuu sukelluksessa pukukaasuksi. Tätä varten on oma pukukaasusäiliönsä, josta argon johdetaan kuivapukuun. Argon on ilmakehässä yleinen kaasu ja siksi sen hankintahinta onkin edullinen moneen muuhun kaasun verrattuna. Argon on narkoottinen kaasu jo pienessäkin paineessa, joten sitä ei tule hengittää. Säiliöt on hyvä merkitä selvästi, jottei niitä sekoita muuhun kaasuun.

Argonin käyttö pukukaasuna on erittäin perusteltua käytettäessä hengityskaasuna trimix-seoksia. Heliumia sisältävä trimix johtaa kehosta hengityksen mukana nopeasti lämpöä pois.  

Happi (O2)

Happi on vaatimus solujen aineenvaihdunnalle ja siten elämälle. Sukelluksessa puhdasta happea käytetään pääsääntöisesti dekompressiokaasuna ja ensiavussa sukellusonnettomuuksissa.

Hapen käsittelyssä on omat niksinsä, eikä puhdasta happea tulisi koskaan altistaa materiaaleille, joissa on jotain hiiliperäistä ainetta - rasvan ollessa niistä tuhoisin. Happi itsessään ei pala, mutta toimii voimakkaana katalyyttinä joutuessaan tekemisiin orgaanisen aineen kanssa, erityisesti paineistettuna. Paineistetun, puhtaan hapen ja rasvan yhdistelmä sulattaa teräksen silmänräpäyksessä. Happipaloa on lisäksi usein mahdoton sammuttaa niin kauan, kunnes kaikki paineistettu "läsnä oleva" happi ja palava materiaali on palanut loppuun.

Happea käsittelevä, jokaisen sukeltajan "raamattu" on Vance Harlow'in "Oxygen hacker's companion", saatavissa ainakin osoitteesta http://www.airspeedpress.com/.

Helium (He)

Heliumia käytetään osana sukelluskaasuseoksia pääsääntöisesti sen pienemmän narkoottisuuden vuoksi. Heliumin haittana on sen suuri lämmönjohtavuus. Heliumia sisältävät kaasuseokset sopivat huonosti pukukaasuksi ja siirtävät muutenkin avoimen kierron laiteilla sukeltajan elimistöstä lämpöä hengityksen mukana veteen.  

Heliumia käytetään myös hypoksisten seosten (hypoksinen = hapen %-osuus < 21%) tekoon. Täten saadaan hapen osapaineet turvallisiksi erityisesti syviä sukelluksia varten. Heliumin haittapuolena on sen korkea hinta. 100 metrin sukellukselle, vaikkapa vain kymmenen minuutin pohja-aikaan tarvittava helium maksaa yli sata euroa.  

Heliox

Heliox = helium/oxygen, eli hapen ja heliumin seos. Tätä käytetään erittäin syvillä sukelluksilla tai ammattisukelluksessa, kun narkoosi halutaan minimoida. Heliox on hyvin kallis kaasuseos.

Ilma

Ilma koostuu pääosin hapesta (21%) ja typestä (79%) ja on tavallisin sukelluskaasu. Ilma sopii hyvin alle 30 metrin sukelluksiin, joissa pohja-aika on lyhyt. Suuren typpipitoisuuden ja sen aiheuttaman narkoosin vuoksi ilmalla ei ole järkevää mennä syvyyksiin. Olosuhteissa, joissa vaaditaan suurta tarkkuutta ja "selvää päätä", on suositeltavaa sukeltaa yli 30 metrin sukellukset kaasuseoksella, jonka typen osuutta on vähennetty (trimix).

Myös ilmassa oleva happi asettaa rajat turvalliselle ilmasukellukselle. Sen lisäksi, että myös happi on narkoottinen, niin hapen osapaineen noustessa se muuttuu myrkylliseksi. Happimyrkytys on mahdollinen sen osapaineen ylittäessä rasituksessa 1.4 ja levossa ollessa 1.6.  

Meren pinnan tasolla normaali hapen osapaine on 0,21 (hapen %-osuus käytettävästä kaasusta x vallitseva paine => 0,21 x 1 bar = 0,21). Esimerkiksi 40 metrissä vallitseva paine on 5 baria, jolloin hapen osapaine on vastaavasti 5 x 0,21 => 1,05. Tämän kaavan mukaan teoreettinen maksimisyvyys ilmasukellukselle on 1,4 / 0,21 => 6,6 baria eli  ~56 metriä. Käytännössä paineilmalla sukelletaan syvemmällekin, jopa sataan metriin. Silloin sukelluselämyksen on tosin oltava kovin antoisa, koska toisessa vaakakupissa lepää happimyrkytyksen vaara ja hukkuminen kouristuksien seurauksena.

Happimyrkytys aiheuttaa usein kouristuksia, jotka itsessään ovat vaarattomia, mutta johtavat hukkumiseen regulaattorin lähtiessä kouristuksien seurauksena pois suusta.

Nitroksi / nitrox / hapella rikastettu ilma / EAN

Nitroksi (nitrogen/oxygen) on hapen ja typen seos. Tavallinen huoneilmakin on nitroksia (21%), mutta pääsääntöisesti nitroksilla tarkoitetaan ilmaa, jonka hapen pitoisuutta on lisätty. Hapella rikastettu ilma merkitään yleisesti merkinnällä EANxx, jossa xx on hapen osuus.

Seoksilla EAN30-EAN40 voidaan maksimoida pohja-aikaa keskisyvillä (25-35m) sukelluksilla ja lyhentää peräkkäisten sukellusten välissä tarvittavaa pinta-aikaa. Tämä johtuu yksinkertaisesti pienemmästä typen osuudesta hengityskaasussa => vähemmän typpeä absorboitumassa kudoksiin.

Virkistyssukelluksessa ei nitroksista yleensä ole vaaraa liiallisesta CNS-kuormituksesta. CNS-arvolla tarkoitetaan elimistön hapelle altistumisen määrää. Tietyn CNS-arvon jälkeen, riski saada keskushermostoperäinen happimyrkytys on todennäköinen.  

Trimix

Tri (kolme) -mix (sekoitus) on nimensä mukaisesti kolmen kaasun seos. Yleensä trimixillä tarkoitetaan hapen, heliumin ja typen seosta. Suunniteltu syvyys määrää pääsääntöisesti heliumin osuuden käytettävässä kaasussa. Heliumin määrällä kontrolloidaan sekä kaasun narkoottisuutta että kaasussa olevan hapen osapainetta.

Trimix-merkitään yleisesti tyyliin: hapen osuus/heliumin osuus. Esimerkiksi Tx 21/35 tarkoittaa seosta, jossa hapen osuus on 21% ja heliumin osuus on 35%, loppu kaasusta on typpeä.

Muut kaasut

Edellä mainittujen kaasujen lisäksi on olemassa myös muita eksoottisempia ja harvemmin sukelluksessa  (ainakaan tavallisen palkansaajan tuloilla) käytettäviä kaasuja, mm neox, hydreliox, kryptonox jne.